Valkeisen 休闲

其他
9.2
/10
超棒
57个评论

客人对住宿的评价

Pasi
10.0
/ 10
Tosi hieno ja kiva paikka, oli paljon eläimiä ja henkilökunta niin ystävällistä. Siistit huoneet.
Jutta
10.0
/ 10
Aivan ihana paikka!!! Uimaranta, paljon eri eläimiä ja maittava aamiainen! Super löytö, tänne uudestaan!!!
Verified traveler
10.0
/ 10
Päädyin varaamaan tämän majoituksen, sillä muita kohteita ei ollut vapaana haluamanani ajankohtana. Majoituspaikka kuitenkin ylitti kirkkaasti odotukseni. Majoituimme Aurinkorinteessa, joka vastasi hotellihuonetta. Bonuksena oli oma terassi ja yhteiset keittotilat. Vieressä oli myös kota, jota hyödynsimme, samoin kuin vuokrasaunaa. Sen yhteydessä oleva hiekkaranta oli erinomainen, matala ja kirkasvetinen. Lapseni ihastuivat sen lisäksi myös tilan eläimiin. Ylipäätään lapsiperheet oli huomioitu tässä majoituskohteessa erinomaisen hyvin. Erityisen ilahtunut olin aamiaissalin viereisestä pelisalista, jossa lapset pystyivät telmimään vanhempien vielä jatkaessa aamupalaa. Henkilökunta oli ystävällistä ja palvelualtista, tuntui että kaikki mahdollinen oli huomioitu. Jopa tilan poroille oli jäkälää saatavissa. Tämä on ollut edullisin majoitus missä olen vuosikausiin ollut, mutta siitä huolimatta aion tulla ensi kesänä uudelleen.
在该地区
查看地图
Valkeisentie 157, Ähtäri, Kuusiokunnat, Southern Ostrobothnia, Finland, 63700

主要设施

更多
餐厅
WiFi
Valkeisen 休闲位于Ähtäri地区/城市。
更多
登录成功!
现在您可以享受更多优惠,包括在入住日期附近付款的选项!

Valkeisen 休闲周围有什么

探索更多地方
Valkeisentie 157, Ähtäri, Kuusiokunnat, Southern Ostrobothnia, Finland, 63700
其他 Valkeisen Loma
其他 2 Valkeisen Loma

进一步了解Valkeisen 休闲

位置


Valkeisen 休闲位于Ähtäri地区/城市。

关于Valkeisen 休闲

一流的服务加上提供的各种设施,让您在Valkeisen 休闲入住期间无需抱怨。

凭借提供的各种设施,Valkeisen 休闲是您入住的理想场所。

Valkeisen 休闲的所有设施

其他 Valkeisen Loma
其他

活动

  • 私人海滩
  • 花园
  • 附近有私人海滩
  • 图书馆
  • 烧烤
  • 桑拿

一般

  • 宴会
  • 吸烟区
  • 停车场
  • 露台

家庭友好设施

  • 玩具
  • 儿童游戏

酒店服务

  • 行李寄存
  • 前台

体育和娱乐

  • 游戏室
  • 蹦床

食物和饮品

  • 早餐

连接

  • 免费WiFi

公共设施

  • OTHER

商业设施

  • 会议设施

住宿政策与一般信息在Valkeisen 休闲

重要备注
计划在入住时间以外办理入住手续(例如清晨或深夜)?您可以直接与酒店安排!
  • 即点即煮早餐费用:成人约为 EUR 12,儿童约为 EUR 6
  • 设施费包括使用以下设施:桑拿

上面所列内容可能并不完整。这些费用和押金可能不包括税款,并且可能会随时发生变化。

  • 可能需收取加人费用,具体费用取决于住宿的政策。
  • 入住时可能需要出示政府核发的身份证件(带照片)和信用卡、借记卡或缴付现金押金,以便于支付其他杂项的费用
  • 特殊要求视入住时的具体情况而定,可能产生额外的费用。不能保证满足特殊要求。
  • 此住宿接待方接受的付款方式有:信用卡、借记卡,以及现金
  • 此住宿拥有阳台、庭院、露台等户外空间,可能不适合儿童入住。如果您有顾虑,我们建议您在到店前联系住宿接待方,以确认他们是否可以为您安排合适的客房

前台接待时间为每天 16:00 - 20:00。如果您计划在20:00过后抵达,请使用预订确认上的信息预先通知酒店以作安排。前台在限定时间内有人值班。

Hotel only accepts guests with minimum age of 18

入住/退房时间

入住:
16:00 - 20:00
退房:
在此之前 12:00
酒店政策暂未公布。

一般信息

热门设施
餐厅, WiFi
入住/退房时间
16:00 - 20:00 - 在此之前 12:00
早餐供应
是的,酒店有提供早餐的房间
Valkeisen 休闲 的可用房间
17个房间
在Valkeisen 休闲的其他设施
{显示设施类型}

常见问题解答在Valkeisen 休闲

Valkeisen 休闲有哪些可用设施?
Valkeisen 休闲有顶级设施,例如餐厅, WiFi。(有些可能需要额外收费)
Valkeisen 休闲的常规入住和退房时间是什么?
Valkeisen 休闲标准入住时间开始于16:00 - 20:00最晚退房时间为在此之前 12:00
Valkeisen 休闲提供早餐吗?
是,Valkeisen 休闲提供早餐。但您需要选择含早餐的房型,若预订不含早餐的房型则需支付额外费用。

更多旅客的评论在Valkeisen 休闲

9.2
超棒
基于 57 条评论
清洁度

9.4

客房舒适度

8.8

服务和设施

9.4

排序方式
最相关的
偏好
查看所有

旅行者评论 Valkeisen Loma

每页评论数
20
40
热门评论
Stefan
10.0
/10
评论于 51几周前

Expedia Group verified review

Vuodesohva oli ainoa miinus mutta suosittelen
Pasi
10.0
/10
评论于 52几周前

Expedia Group verified review

Tosi hieno ja kiva paikka, oli paljon eläimiä ja henkilökunta niin ystävällistä. Siistit huoneet.
Martin
icon-朋友和家人
朋友和家人
8.0
/10
评论于 53几周前

Hotels.com verified review

Siisti ja luonnonläheinen, rauhallinen paikka.
Riku
icon-朋友和家人
朋友和家人
8.0
/10
评论于 53几周前

Hotels.com verified review

Todella miellyttävä ympäristö. Siisti huone. Ainoa pieni miinus huoneen kuumuudesta. Aamupalalla kaikki mitä ihminen tarvitsee. Suosittelen jos maalaisympäristö miellyttää.
Jutta
icon-朋友和家人
朋友和家人
10.0
/10
评论于 53几周前

Hotels.com verified review

Aivan ihana paikka!!! Uimaranta, paljon eri eläimiä ja maittava aamiainen! Super löytö, tänne uudestaan!!!
Verified traveler
icon-朋友和家人
朋友和家人
8.0
/10
评论于 53几周前

Hotels.com verified review

Mukava majoitus, jossa lapsille paljon tekemistä.
Verified traveler
icon-朋友和家人
朋友和家人
10.0
/10
评论于 56几周前

Hotels.com verified review

Päädyin varaamaan tämän majoituksen, sillä muita kohteita ei ollut vapaana haluamanani ajankohtana. Majoituspaikka kuitenkin ylitti kirkkaasti odotukseni. Majoituimme Aurinkorinteessa, joka vastasi hotellihuonetta. Bonuksena oli oma terassi ja yhteiset keittotilat. Vieressä oli myös kota, jota hyödynsimme, samoin kuin vuokrasaunaa. Sen yhteydessä oleva hiekkaranta oli erinomainen, matala ja kirkasvetinen. Lapseni ihastuivat sen lisäksi myös tilan eläimiin. Ylipäätään lapsiperheet oli huomioitu tässä majoituskohteessa erinomaisen hyvin. Erityisen ilahtunut olin aamiaissalin viereisestä pelisalista, jossa lapset pystyivät telmimään vanhempien vielä jatkaessa aamupalaa. Henkilökunta oli ystävällistä ja palvelualtista, tuntui että kaikki mahdollinen oli huomioitu. Jopa tilan poroille oli jäkälää saatavissa. Tämä on ollut edullisin majoitus missä olen vuosikausiin ollut, mutta siitä huolimatta aion tulla ensi kesänä uudelleen.
阅读更多
Seija
10.0
/10
评论于 59几周前

Hotels.com verified review

Oltiin oikein tyytyväisiä majoittajaan. Toimitti iltapalaakin toivomuksesta.
Julia
icon-朋友和家人
朋友和家人
10.0
/10
评论于 78几周前

Hotels.com verified review

Rauhallinen kaunis paikka. Tulisimme ilomielin vielä uudestaan kesällä!
Lea
icon-朋友和家人
朋友和家人
10.0
/10
评论于 104几周前

Hotels.com verified review

Rento paikka ja mukava henkilökunta. Aamupala oli monipuolinen. Lapset tykkäsivät, sai rapsutella koiraa ja hevoset olivat lähellä.
Maiju
icon-朋友和家人
朋友和家人
10.0
/10
评论于 104几周前

Hotels.com verified review

Kiva erilainen yöpyminen. Nuoretkin tykkäsi. Kaikki sujui hyvin.
Sue
icon-朋友和家人
朋友和家人
6.0
/10
评论于 108几周前

Hotels.com verified review

Aamupala oli riittävä, joskaan mitään vaihtelua ei ollut minkään suhteen. Kehittämisehdotuksena sauna-asian miettiminen, sillä sauna on suomalaiselle tärkeä. Vain rantasauna käytössä josta voi ostaa tunnin vuoroja. Aika hintavaa on saunominen jos useamman päivän on paikalla. Erilainen kokemus, lapsille oikein mukava paikka kavereita löytyy ja pihalla puuhaa.
阅读更多
jaakko
icon-休闲 家庭
休闲 家庭
10.0
/10
评论于 154几周前

Expedia Group verified review

Loistava aamupala. Ihana ranta ja rantasauna. Tytär tykkäsi kovasti seurata eläimiä pihalla. Varsinki puput oli parhaita.
Verified traveler
icon-休闲 家庭
休闲 家庭
10.0
/10
评论于 212几周前

Expedia Group verified review

Ihana luonnonläheinen paikka.Siisti ja toimiva.Läheinen uimapaikka järven rannalla kruunasi hellepäivän illan!
Marika
icon-朋友和家人
朋友和家人
8.0
/10
评论于 213几周前

Hotels.com verified review

Mahtava maatilamatkailuelämys Suomessa ihanan Valkeisen rannalla uimista, poroja, kotieläimiä ja kivaa tunnelmaa. Vahva suositus.
Suvi
icon-朋友和家人
朋友和家人
10.0
/10
评论于 213几周前

Hotels.com verified review

Hyvä perhelomakohde. Maukas aamupala ja siisti huone.
Anna-Sofia
icon-朋友和家人
朋友和家人
10.0
/10
评论于 216几周前

Hotels.com verified review

Hyvä yöpymispaikka. Ihanat eläimet.
Verified traveler
icon-朋友和家人
朋友和家人
8.0
/10
评论于 256几周前

Hotels.com verified review

Mukava paikka. Ravintolapalvelu ei matkamme ajankohtana toiminut.
Eero
10.0
/10
评论于 258几周前

Hotels.com verified review

Really clean and modern apartment with terrace. Shared kitchen where you can prepare your food.
Verified traveler
8.0
/10
评论于 258几周前

Hotels.com verified review

Yövyimme yhden yön Valkeisen Loman uudemmissa majoitustiloissa (2 hengen huone terassilla). Yhdistimme yöpymisen eläinpuistossa vierailuun, jonne on majapaikalta lyhyt matka autolla. Huoneen koko oli sopiva meille ja kunto oli todella siisti. TV hieman pienikokoinen, mikä olisi varmaan haitannut, jos meillä olisi ollut pidempi yöpyminen. Huoneeseen kuului jonkin verran melua viereisistä lapsiperheistä, mutta yömme nukuimme rauhallisesti. Aamupala oli riittävä, karjalanpiirakat olivat tosi hyviä. Tarjolla oli kahvia, kananmunia, leipää, jugurttia, puuroa yms. Tilalla oli mukavia eläimiä ja kävimme moikkaamassa lampaita monesti kun määkivät tarhassaan. Kävimme myös katsomassa poroja, jotka tulivat ihmettelemään meitä ihmettelijöitä. Henkilökunnan puolelta ei otettu kovin paljoa kontaktia, muuten kuin näytettiin huone ja kerrottiin aamupalasta ja saunasta. Muuten olisi toki ollut mukavaa kuulla enemmän siitä, mitä kaikkea olisimme voineet tehdä vierailun aikana ja päädyttiin sitten ihmettelemään keskenämme. Paikalla oli pääosin perheitä, joille majoituspaikkaan suosittelenikin lämpimästi pariskuntien lisäksi.
阅读更多
每页评论数
20
40

准备下定决心?

立即预订住宿
其他 4 Valkeisen Loma

免责声明

免责声明:确保所有照片的准确性是酒店的责任。Traveloka不对任何照片不准确性负责。

Traveloka Sdn Bhd (Registration No. 201501003122), Level 14 Tower 2, Menara Kembar Bank Rakyat, 33 Jalan Rakyat Brickfields, 50470 Kuala Lumpur, Malaysia
Copyright © 2025 Traveloka. All rights reserved