Ei ihan mennyt putkeen. Plussaa siitä, että saamme huoneen n.tunti ennen virallista luovutusaikaa (vaikkakin olin tästä jo kaksi kertaa soittanut ja todettu, että usein saa), mutta: etukäteen selkeästi kahden erillisen vuoteen huoneessa olivat sängyt yhdessä siten, että niitä ei saanut erilleen. Emme ole pariskunta, joten halusimme varaamamme twin-huoneen. Henkilökunnan selitykset ontuivat pahasti. Että muka aina ovat erilliset mutta yhdessä? Missään hotellissa en ole törmännyt vastaavaan, ja olen sentään yöpynyt sadoissa ympäri maailmaa. Joskus ne saa vedettyä erilleen, mutta tuossa ei. Lopulta jonkin aikaa odotettuamme saatiin siivottua huone, jossa ovat erillään. Koska oli kiire, majoituimme siihen, mutta: toiselle sängylle ei ollut yöpöytää. No onneksi ikkunalauta sentään. Lattia oli hyvin kulunut, vessassa jatkuva kosteus, pisaroita myös aamulla vaikka illalla käyty (suihkun hana tippui ja laattojen välissä jotain harmaata, hometta?), vessanpönttö heilui hieman sille istuttaessa. Patja oli sänkyä isompi, onneksi ei pudonnut. Tällaista kaikkea voi olla, mutta ei kyllä tämän hintatason (yli 200e) hotellissa pitäisi olla. Aamiainen oli runsas ja ok, mutta pöytiä ei tunnuttu siivoavan lainkaan, itse piti vapaan pöydän löytääkseen raivata se puhtaaksi.